Painonhallintaryhmiä terminaalivaiheeseen

Luin joskus lehtijutun äijjästä, joka oli nikkaroinut itselleen ruumisarkun. Ihan vaan siksi kun osasi. Se kertoi lempein sanoin siitä että tällainen prosessi ei ole synkkää eikä itsetuhoista vaan silkkaa realiteettien tajua, oman katoavuuden hyväksymistä ja asian omakohtaista työstämistä. Vähän niinku kirjaimellisesti.

Mutta ei siinä vielä kaikki - se äijjis oli nakutellut arkut myös koko perheelleen. Ja SE on minusta mielenkiintoista. Minkä kokoiset arkut se on vääntänyt lapsilleen? Onko se ottanut huomioon, että sen 8-vuotias teroantero-nikopetteri voi kutsuntoihin mennessä olla venähtänyt 227-senttiseksi? Paljonko ruumisarkkuun pitäisi jättää kasvunvaraa? Tai lihomisen.

Olen kuullut erinäisten morsmaikkujen laihduttavan morsiuspukua varten. Sekin on itse asiassa kumma perinne. Miksi pitää yleensä aivan sievien normaalipainoisten ihmisten vasiten valita sellainen mekko että siihen pitää laihduttaa? Ehkä se on joku naisten initiaatioriitti, valmistautumista muutokseen. Ja tätä taustaa vasten rohkenen väittää, että morsius- tai muuhun vastaavaan pukuun laihduttaminen on harrastelijain hommaa. Tosimies laihduttaa mahtuakseen arkkuunsa. Sepä se olisi vasta!