Thursday, September 27, 2007

Ketä varten on ylähylly?

Tänään katselin kaupassa kun pari aikuista, normaalimittaista naista tavoitteli muutamassa metrissä killuvaa karkkipussia hyllystä. Sitä ylintä. Ne käyttivät käsilaukkua aseena ja nostelivat toisiaan ja vaikka mitä. Tulinpahan siinä miettineeksi, että minkä helevetin tähen täytyy kaupoissa olla sellaisia hyllyjä, joilta minkään valtakunnan asiakas ei VOI ylettyä ottamaan mitään? Väinö Myllyrinnekin on jo kuollut. Ja sitten ne vielä järjestelevät ne systeemit hienosti niin, että joitain tuotteita (aika monia) on VAIN siellä ylähä. Soosia A ja B voi käydä noukkimassa hyllystä noin vain, soosi G:täkin pitkäraajaisemmat, mutta soosia K on laitettu vain hämäävästi hyllyyn ilkkumaan. Täällä minä olen, vaan etpäs saa kiinni! Ähä!

Tekisivät edes niin että laittaisivat kaikkea tasaisesti eri hyllykorkeuksille. Tai sitten palkkaisivat marketteihin osastokohtaiset korstot, joiden hommana olisi hymyillä ystävällisesti tikapuut kainalossa ja auttaa asiakkaita. Niin ei tarvitsisi näkkileipää tavoitellessaan rynnätä jonnekin pullohuoneeseen huutamaan apua. (Yksi pitkä komea ystävä on Sokoksessa töissä, enimmäkseen pullohuoneella. Ollut kai jo kauan. Minusta olisi korkea aika ylentää hänet osastokorstoksi, kun hymy ja asiakaspalveluasennekin on jo. Ei tarttis laittaa teelusikkaa poikittain suuhun.)

Mihinkähän sekin jaottelu muuten perustuu? Harvemmin kysytyt tuotteet ylös? Eijei, en usko. Korruption kavaluusko on hiipinyt tähänkin? Tuottajat maksavat vähittäismyyjille suojelurahaa ja saavat siitä hyvästä tuotteensa paremmille paikoille? Vapiskaa pienyhtiöt! Lähimarkettimme myy vastaisuudessa ainoastaan Fazerin sinistä, Valion kevytmaitoa, Vaasan ruispaloja ja Saarioisten lihamakaronilaatikkoa.

Laadukkaimmissa kaupoissa on siellä täällä sellaisia jakkarasioita, joilla tuotteita voi kiivetä, mutta eivät ne Kirsti ja Porsti olisi kyllä yltäneet siihen karkkipussiinsa sellaisellakaan, ei varmasti. Ja ainahan sitä VOI kysellä apua henkilökunnalta (Jos ne osastokorstot onkin aina vetelehtimässä tupakalla? Vaikka sellaiset ei pääse helposti pöydän alle piiloon.), mutta jotenkin se on vaikeaa ja tuntuu tyhmältä. Tietysti voisi myös pitää tavaraa ainoastaan ihmisen korkuisilla hyllyillä ja palkata pari tyyppiä hyllyttämään vähän tiuhempaan tahtiin sitten.

Minä pyysin kerran Tullintorin muinaisessa S-marketissa toista asiakasta ottamaan PepsiMax-pullon ylähyllyltä kun se oli just niin typerästi etten ihan kyennyt itse. Kun menin siihen kaljahyllyille sanomaan sedälle että hei, voisitko auttaa mua vähän, niin se hymyili ystävällisesti ja sanoi että no riippuu vähän, jos ei tarvi lukea, siinä en osaa auttaa. Voiko olla tässä maassa puhekykyinen ukko, jolla ei ole naulaa päässä tai mitään, mutta kekä ei osaa lukea? Ainakin se nauroi avoimesti kun sanoin PepsiMaxia PetriMaxiksi. Tuote sai uuden nimen aikanaan, kun toveri Petri joi sitä kamelin lailla. Harmin aiheena hänellä oli se, että hän ei voinut soittaa monta tuntia pianoa ja juoda samaan aikaan PetriMaxia, kun kädet ei olleet vapaat. Ostin sille sitten joululahjaksi tuollaisen.

Varastotila maksaa, tietty, mutta minusta olisi kiva tietää, paljonko esim. Tampereen tavaratalot menettävät myyntiä sillä, että kaikki alle kaksimetriset menevät suosiolla hakemaan aina sen saman oman suosikkituotteensa siitä matalien ihmisten kaupasta. Kun ei vaan jaksa nähdä vaivaa.

Labels:

4 Comments:

At 11:33 PM, Blogger Pälli haistatteli...

Eihän nykyajan kaupoissa ole enää myyjiä, vaan pelkkiä kassoja. Vaan auta armias kun menet vaatekauppaan ja haluat vain katsella. Kyllä niitä kiiluvia silmäpareja silloin riittää...

 
At 11:33 PM, Blogger Pälli haistatteli...

... paitsi tietysti silloin, jos ihan oikesti tarvitsisit asiantuntevaa apua esimerkiksi kenkien ostossa!

 
At 5:38 AM, Blogger Hanniina haistatteli...

"Jos asiakaspalvelusysteemi voi falskata, se falskaa". - Murphy

 
At 7:55 AM, Anonymous Anonymous haistatteli...

Puolitoistametrinen toisinaan ruokaa syövä ilmoittautuu samanmieliseksi! Kiusaan usein kauppojen muita asiakkaita juuri siitä syystä, että se ainoa minun ruokarajoituksiini sopiva ravinto on sijoitettu aina ylimmille hyllyille. Minua autetaan kyllä aina hymyillen, luultavasti säälistä.

 

Post a Comment

<< Home