Kaviokoukulla kalloon, kiitos. Äkkiä.

Istuin toisena pääsiäispäivänä n. 40 minuuttia autossa, jossa soivat lastenlaulut. Kuten jotkut ehkä muistavat, en enimmäkseen ole sellaisten ystävä. Kaikkein vähiten Puuhevosen. En arvostanut tekelettä pätkääkään ollessani (musiikin suhteen tolkuttoman nirso) kakara, ja nyttemmin tuntuu käsittämättömältä, että joku vielä ostaa tuota hirvitystä PMMP:n uudelleen levyttämänä. Tietenkin kappale on pääsiäisen jälkeen rankaissut minua soimalla säännöllisin väliajoin päässäni. Se on sitkeä penteleen puuhevonen! Varmaankin tervattu, ei lähde takomasta puukavioitaan otsalohkoon. Ei kepillä, ei porkkanalla eikä kauralyhteellä. Ei maanitellen, ei väkivalloin. Lobotomiaa en ole vielä kokeillut. (Saakohan sellaista kokeilla kotona?)

Lapsena minua risoi eniten fraasi, johon kiteytyy koko tämän saatanallis-perkeleellisen keksinnön kantava idea: "Jos saisin olla oikea oikea puuhevonen - - "

Mitä. Oikea? Puuhevonen? Minusta on jo itsessään eriskummalista, että joku haluaa olla nimenomaan puuhevonen. Mutta jos pikkupoika Petterillä nyt on sellainen vimma, ajatus olisi ehkä helpompi ymmärtää ilman oikea-sanan messevää painotusta.

Toivoiko Pinokkio, että saisi joskus olla oikea oikea puupoika? Vilkuiliko se arasti paikallisen Rauta-Otran noutopihalla naamallaan sama kriittinen mutta kaihoisa katse kuin se, jolla sannijuuteri tai väinöklemetti tarkastelee metrilakuja markkinoilla, tai päättämätön nuorikko sulkee morsiuspukuvaihtoehtoja pois? Että oih, kyllä koivu tuoksuu niin vastustamattomalta - mutta olisiko kuitenkin jotain persoonallisempaa? Tammi on vähän pömpöösi imagooni, mutta miltähän katajainen nenä näyttäisi? Koivukuono... tammiklyyvari, ei... katajanokka! Tuo se on!

Eikö Hyvälle Haltiattarelle siinä vaiheessa tulisi mieleen lähinnä sarkastisia kommentteja, kuten:

- Poikaseni, älä suotta vuodata kyyneleitä! Tänään kello viiden teen jälkeen Geppetto (No jo on miehelle nimi rätkästy! Onko turvotus yhtään laskenu, hähähä!) haluaa hioa kaikki raajasi hiekkapaperilla. Se tekee kipeää, mutta älä vastustele, sillä sen jälkeen saat vähemmän tikkuja limakalvoillesi, kun kuitenkin istut kaiket päivät sormi nenässä. Hiivi hiomisen jälkeen seitsemästi liuotinämpärin ympäri, mutta pidä huolta, ettet päästä ääntäkään. Ymmärsitkö, Pinokkio? Ei ääntäkään! Sen jälkeen - kun illalla katsot peiliin ennen levolle menoa, huomaat, että olet koko ajan ollutkin aivan oikea oikea puupoika!

Tietenkin menin kuuntelemaan näytepätkän PMMP:n levytyksestä. "Minut pikku Pekka kun saisi / minulla hän vain ratsastaisi - -" Aha.

Se, mikä kuulosti lapsi-ihmisen korvaan teennäilseltä ja tyhmältä, kuulostaa samoissa korvissa 23 vuotta myöhemmin härskiltä, teennäiseltä ja tyhmältä. Eli mikään ei ole liiaksi muuttunut.