Pyssyistä ja pyssyttömyydestä

Kauheita asioita tapahtuu. Joskus tapahtuu useita. Sitten ensimmäinen reaktio on joku pöllönsorttinen täyskielto: kyllä nyt on väärin se, että voi ihminen ostaa pyssyn, vankiloissa on liikaa tätäjatota, maahanmuuttajat on syyllisiä kaikkeen ja pitäisi olla E-koodiavaimet kaupoissa (niin kuin niitä kukaan oikeasti tutkisi...). Heti pitää täyskieltää kaikki, mistä on ollut joskus vahinkoa. Tätähän se iltalehtijournalismi nyt valitettavasti on.

Toki on tapauksia, joissa vallitseva järjestelmä yksinkertaisesti falskaa. Esimerkiksi pitkäaikaissairaiden tukijärjestelyistä saa hakea oikeudenmukaisuutta suurennuslasin kanssa, kuten ylipäänsä itseään ruokkivasta ja isolla rahalla ylläpidettävästä luukutusjärjestelmästä. Mutta mitä tulee toisinaan paljonkin puhuttuun pyssypolitiikkaan:

- Okei, on hölmöä, että 15-vuotias saa käyttää haulikkoa mutta ei tähtisadetikkua.
- Joo, pitäähän se ihan oikeasti tutkia, millaisille tyypeille aseita annetaan.
- Ihan mitä tahansa voi missä tahansa yhteisössä tapahtua.

Mutta!

- Aselakien muutokset eivät olisi vaikuttaneet mitenkään Suomen surullisenkuuluisiin kouluampumisiin: molemmat aseet olivat ja olisivat edelleen laillisia.
- Olen työskennellyt viime kuukaudet tiiviissä yhteisössä, jossa joka jumalan jätkällä on tappamiskelpoinen ase. (Ei, en puhu armeijasta.) Ja missään muualla oloni ei ole ollut levollisempi!

Ei siis niin, että aseiden läsnäolo turvaisi jotakin; sellaisen ajattelun kannalla en ole koskaan ollut. (Texasissa tulee edelleen todennäköisemmin tapetuksi, jos kantaa asetta, kuin jos ei kanna.) Mutta olinkin töissä metsäkoulussa, jossa jätkät opiskelevat kaiken muun ohella riistanhoitoa. Siis osaltaan myös sitä, missä olosuhteissa minkäkinlainen elukka on syytä tappaa ja miten se tehdään niin, että kaikki kärsivät mahdollisimman vähän: elukka, ampuja ja ympäristö. Ase on työväline siinä kuin jollekin kynä, stetoskooppi tai pensseli.

Yksi aamu koko kampus oli vailla sähköä. Siellä oli oma aggregaatti, mikä teki tilanteesta hankalan: on vaikea pitää sydäntalvella ihmisiä paikassa, jossa esimerkiksi vessat eivät toimi. Tilanne meni pian ohi, mutta ehdin miettiä, mitä ajattelisin, jos kyseessä olisi ollut hyvin laaja-alainen ja pitkäaikainen ongelma.

Jos minä joutuisin luonnon armoille, missä tekisin sen mieluummin kuin paikassa, jossa on kolme järveä silmänkantamalla, paljon metsää elukoineen, rutkasti työkaluja - ja valtavasti asiantuntemusta, tietotaitoa, rauhallisuutta ja suhteellisuudentajua? Ymmärrystä siitä, mistä kannattaa niuhottaa ja mistä ei. (Useimmiten ei.)

Luon jälleen idealisoidulta vaikuttavan kuvan työpaikasta, jonka olen jättämässä. Se ei ole uutta. Mutta ihan tosi hei, mä oon oppinut valtavasti! Visakoivun kasvatuksesta, lumen aurauksesta, riistanhoidosta, metsurin turvavälineistä ja hirsirakentamisesta. Mutta etenkin yhdessä toimimisesta. Ja siitä, että kun kuka tahansa noista voisi milloin tahansa ottaa minulta nirrin pois, niin ne on just ne jätkät, joilla ei varmasti ole siihen mitään tarvetta.