Jääkiekottoman kiirastuli

Tulipa Jyväskylästä ihminen käymään luonani. Arvelin viedä hänet kahville, ehkä tarjota lasin viintä tai pientä purtavaa. Kotiini en kuitenkaan voinut toveria viedä, kun seinät on avattu, putkia vaihdetaan, pora laulaa ja home haisee. Oli siis vietävä ihminen ulos. Toinenkin tapaaminen oli vielä illalla tiedossa, joten kaupungin ravintolatarjonta alkoi houkutella. Vaan miten menetellä, kun haluaisi jutella rauhassa ja meneillään on jääkiekon olympiafinaali Suomi - Ruotsi? Saako mistään ruokaa tahi viintä, jota ei säestä Mertarannan papatus ja lätkäintoilijoiden kiroilu? Lähdinpä sitten kartoittamaan tarjontaa.

Semafori, rautatieasema

Aamukahvin voimalla kolmeen asti sätkinyt elätti toivoa hyvästä ja nopeasta Seman pizzasta.
Olisi pitänyt arvata ettei paikkaan voi mennä: käytävät ovat täynnä kaljoittelevia suomenmielisiä ja heti ovella tervehtii Hervannan kokoinen screeni, jossa luistelee miehiä. Ei jääty pizzalle.

Taco House, Hämeenkatu

Valkokankaita ja vastaavia ei näy asiakastiloissa, mutta selostus kuuluu keittiön puolelta. Vähäiset asiakkaat eivät saa melua peitettyä. Ulos täältä.

Pub Kahdet kasvot, Kauppakatu

Asiakastilojen perällä yksi TV, selostus raikaa ovelle asti. Urheilumieliset ovat tukkineet pääsyn WC-tiloihin. Oven lähellä pari vapaata pöytää, mutta ilmapiiri on painostava. Ulos.

Gastropub Tuulensuu, Puutarhakatu

Aukeaisi normaalisti 14.00, tänään poikkeuksellisesti 18.00 eli pelin jälkeen. Ilmeisesti henkilökunta tahtoo tuijottaa kumilätkän mäikimistä rauhassa kotona. Säälittävää.

Artturi, Kauppakatu

Näyttäisi kaiketi peliä jos olisi auki. Ei ole. Pöydillä lojuu vessapaperirullia ja puutavaraa.

Teerenpeli, Hämeenkatu

Yläkerrassa TV täysillä, alakerrassa rauhallista. Palvelua täytyy hakea lätkähuligaanien seasta. Kerroksen vaihtaminenkaan ei vaienna Mertarantaa rakkaampaa, asiakas pysyy tahtomattaankin pelitilanteesta kärryillä.

Plevna, Satakunnankatu

Baaritiskin päässä TV ja muutama innokas katsoja. Ylätasanteella soi periaatteessa jopa musiikki, mutta Artsi peittoaa sen papatuksellaan. Tähän asti siedettävin visiitti.

Höyry, Finlayson

Sisäänkäynnin tukkivat pöydillä istuvat naiset. Screenejä on kaksi ja meteli hirveä. Pakoon!

SpeakEasy, Finlayson

Ei screenejä eikä TV:tä. Tyylikkään lätkättömän imagon vastaisesti henkilökunta on kuitenkin töhrinyt naamaansa Suomen liput. EI NÄIN!

Café Europa, Aleksanterinkatu

Ah, autuus! Ei töllöjä, ei screenejä, jazzia ja mukavat sohvat, kahvi ja viini edullista ja hyvää. Kuin koko kisoja ei olisikaan. Tänne tullaan toistekin!

P.S. Sitkeästä välttelystä huolimatta kuulin pelijn lopputuloksen. En silti mainitse sitä tässä kiusallanikaan. Muille jääkiekkoon kypsyneille suosittelen oivallisia silkkipainotuotteita, joita saa
tilattua sopuhintaan osoitteesta http://www.saunalahti.fi/~vpv/saatajat/

Tanssimme lapaluu, lapaluu,*klik* PUM-FATANG!

Pienenä minä vihasin useimpia laululeikkejä. Vihaan kyllä vieläkin. Erityisesti niitä sellaisia, joissa rollotetaan jotain lorua, jonka sanat ovat ainakin osittain siansaksaa, ja huidotaan. Piirissä tai läjässä, tai saunassa.

Olin varmaan hyväntahtoisten kerhonohjaajien ja hoitotätien uran paskamaisin kakara. Eipä sillä että olisin valittanut, pidin kiltisti suuni kiinni vaikka vitutti. (Ehkäpä tein niin liian kauan, kun ei sellainen tyyneys nykyään onnistu alkuunkaan.) Mutta oli minua mahdoton miellyttää! Etenkään laululeikeillä. Tuli ihan myötähäpeä ja nolo olo niiden ohjaajien puolesta, kun aikuiset ihmiset keikuttivat pyllyä ja hokivat sutsisatsia kieli ulkona suusta. Että luuletteko tosiaan että tämä on jonkun mielestä kivaa. "Oletteko koskaan tanssineet lapaduuta päät hoitotädin hameen alla?" Huoh. Minun puolestani olisi saanut tanssia lapaluunsa kaurapellon laidalla tynnyrissä, yksin.

Pidin minä lastenlauluistakin, kyllä.Yleensä mollivoittoisista ja dramaattisista, tai vaihtoehtoisesti Vaahteramäen Eemelistä. Vaikka siinäkin vihasin sitä SING-duuduldeisinduuduleisin. Enkä välttämättä inhonnut edes nopeutta ja näppäryyttä vaativia käsienläiskytyspelejä. Olin niissä aika huono, mutta se ei haitannut minua. Se sen sijaan haittasi, että niitä säesti aina kammottava jollotus, jossa melkein sanottiin joku sana, vaikka nyt makarooooni, mutta sitten ei kumminkaan. Kunhan väänneltiin kieltä suussa. Ja naamaa. Vielä ysiluokallakin, kun olimme ystävyyskuntavierailulla Ronnebyssä, paikalliset tytöt opettivat niitä läiskytysloruja. Siansaksaa ruotsiksi, hipii!

Yksi pahimpia on se "äitiantoimullerahaasanoiostakalaa". Se kun siinä pitää takoa itseään leukaan ja kyynärpäihin. Ja se valas heilutti pyrstöään tättärää kun se oli valaskala. Esikoululainenkin tietää, ettei valas ole kala. Herätkää, pahvit! Älkää pilatko lastenne tulevaisuutta!