Räsänen vol. 56

Päivi Räsänen on väärässä, hänellä on siihen oikeus, eikä hän mitä luultavimmin ole rikollinen.

Räsäsen näkemykset yhteiskunnasta ovat homeessa, ja laeiksi asti vietyinä ne olisivat ilman muuta uskonnonvapauslain vastaisia. En kuitenkaan oikein ymmärrä, miten hänen puheistaan saataisiin nykytilanteessa rikos aikaiseksi.

Minua naurattaisi, jos ei samalla itkettäisi ja kiroiluttaisi, eräiden ”kansalliskonservatiivien” tapa puhua uskonnoista. Islamilainen teologia naisnäkemyksineen melkeinpä demonisoidaan, mutta toisaalta samat ihmiset haikailevat Jeesuksen nimessä parempia aikoja, jolloin naiset vielä olivat hellan ja nyrkin välissä ja raskaudenkeskeytykset hoidettiin henkarilla. Irvokasta, epäinhimillistä ja ennen kaikkea älyllisesti epärehellistä. 

Uskonnonvapaus tarkoittaa sekä vapautta uskontoon että vapautta uskonnosta. Se siis takaa kaikille oikeuden harjoittaa tai olla harjoittamatta mitä tahansa uskontoa, kunhan se ei loukkaa muiden perustuslaillisia vapauksia. Suomessa tämä oli seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen osalta hyvinkin relevantti kysymys, kun sukupuolineutraalia avioliittolakia vastustettiin uskonnonvapauslain vastaisesti uskonnollisin argumentein.Tämä keskustelu on nyt kuitenkin onneksi jo käyty. (En puutu tässä yhteydessä translakiin - joka toki on kiistatta kesken - koska puhun nyt nimenomaan Räsäskän kannanotoista, en kaikesta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin liittyvästä problematiikasta.)

En näe Räsäsen nykyisissä syytteissä rikoksen aineksia.

Räsäsen näkemyksillä on hänen luottamustoimiensa vuoksi yhteiskunnallista merkitystä, ja on hyvä että niistä keskustellaan. Hänen pamflettinsa ovat ilman muuta kiistanalaisia, mutta arvatkaapa mitä: sellaisia niiden kuuluu ollakin! Pamfletista on käytetty myös kotoperäistä nimitystä kiistakirjoitus, ja juuri siitä on kyse. Jopa provokatiivisesta kirjoittelusta, joka liittyy johonkin ajankohtaiseen aiheeseen. Räsäsen pamfletit eivät ole lakialoitteita, vaan hänen käsityksiään, jotka hän perustelee omasta maailmankuvastaan käsin. Se on tekstilajissa aivan sallittua.

On tietenkin noloa, että korkeasti koulutettu ja näkyvä poliitikko nojaa argumentaatiossaan kyseenalaiisiin, jo lähtökohdaltaan epätieteellisiin ”tutkimuksiin”. Nolous ei kuitenkaan tee rikollista. Vaikka Räsäsellä on monista syistä merkittävä yhteiskunnallinen rooli, hänen pamflettiensa merkitys ei ulotu niin laajalle kuin yhdet toivovat ja toiset pelkäävät.

Erityisen tärkeänä pidän sitä, että Yle on pitänyt pintansa asiassa ja kieltäytynyt poistamasta tiettyjä osioita suuresti arvostamani rääväsuu Ruben Stillerin ohjelmista. Kaikesta voi, saa ja pitää puhua. Tilanne ja tarkoitus ratkaisee, onko kyse rikoksesta vai vain typeryydestä.

Miksi palvella entistä huonommin?

Myönnän: syön edelleen eläimiä. Syön niitä varmasti vähemmän kuin maaginen, mystinen, olemassaolematon keskivertokansalainen. Ja syön niitä taatusti vähemmän kuin vuosikymmen tai pari sitten. Joka tapauksessa - syön eläimiä. Ja juuri siksi välitän siitä, millaisissa tilanteissa teen niin.

Kasvissyöjäksi ryhtymiseen olisi paljon hyviä syitä: terveysseikkoja, ilmastokysymyksiä, eläinten oikeuksia. Olen niistä (en nyt piinallisen mutta) hyvin tietoinen. Oma kasvispainotteinen linjani ei kuitenkaan muodostunut mistään ideologisesta syystä, tai edes tietoisesti. Mutta ravintoloille haluaisin nyt vähän sanoa: palatkaa 2010-luvulle.

Olin varmaankin hieman päälle 30, kun havahduin siihen, etten pidä liharuokaa erityisen kiinnostavana. En ajatellut sen enempää omiani kuin teuraspossujenkaan verisuonia - kunhan huomasin, ettei liha tee sapuskoista automaattisesti  kovinkaan kiinnostavia. Paraskin pippuripihvi on lopulta vain pippuripihvi, ja minä tiedän jo, miltä se maistuu.

1990-luvulla ravintolat alkoivat epätoivon vimmalla kehittää jonkinlaisia kasvisvaihtoehtoja, koska oli pakko. Siihen ei välttämättä hirveästi panostettu, mutta jotain oli oltava. (Vertailukohdaksi kelvannee koulukeskuksemme keittiö, jonka käsitys nakkikastikkeen kasvisversiosta oli se sama kastike, nakit siivilöitynä.) Sitten alkoi tapahtua. Paitsi että minä muutin suureen maailmaan (= Tampereelle), ravintolat alkoivat hiljalleen saada ideasta kiinni. Mitäs jos kasvisruoka olisikin mahdollisuus kehittää uutta? 

Otin jossain vaiheessa tavakseni tilata ravintoloissa lammasta. Logiikka oli se, että vaikka kokkaisin lihaa kotona, en ikinä saisi lammasruokaa onnistumaan. (Tietenkin muistelin kunnioituksella kaikkia elämänsä uhranneita pikku määkijöitä. En minä sentään sieluton ole.) Kun nyt ihan taannoin tarkistin asian, voin kertoa ettei se karitsanliha niin ihmeelliseltä maistunut. Hyvin oli laitettu, ei mitään vikaa, mutta kyllä nää mun lammaskokeilut on nyt nähty.

Lampaiden testaamisen jälkeen aloin tilata kasvisruokia, koska ne olivat kiinnostavimpia. 90-luku oli ohi, ja kasvisruokiin alettiin suhtautua uteliaasti. 

Mieleeni on jäänyt yksi kerta työporukassa, yli kymmenen vuotta sitten. Seurue oli iso ja menu valmis: kaikille sama alkuruoka ja jälkkäri, pääruoan sai valita kolmesta vaihtoehdosta. Liha, kala, tai (lakto-ovo)vege. Minä valitsin vegen. Silloin elettiin juuri ja juuri sitä aikaa, että jo pitkään tuntemani työkaverit vähän kyselivät että ai, ooksää kasvissyöjä. Minä että en, kunhan nyt valitsin sen mikä parhaalta kuulosti. (Se oli iso, ohueen filo-taikinaan kääritty nyytti, joka sisälsi roimasti rehuja, kimpaleen vuohenjuustoa, ja riittävästi mausteita. Voin kertoa, että minä en ainakaan ollut annoskade.) Sama ravintola isännöi sittemmin jälkimmäisiä häitäni, ja niissäkin mussutin tyytyväisenä kanttarellinyyttejä, kun valtaosa vähistä vieraista pisteli pihviä poskeen.

En ole koskaan oppinut kokkaamaan tofua, eivätkä muuten ole suomalaiset ravintolatkaan. (Vietnamissa tofua sentään osattiin käristää isoina kimpaleina ja juottaa sille chiliöljyä ja sitruunaruohoa.) Puolisoni ammoin "nauttima" seitanpihvi ei käynyt edes purukumista. Kyseinen ravintola tarjoaa erinomaista vegaanista buffetlounasta, mutta tämä a la carte -yritys oli katastrofaalinen.

Valitettavasti minusta vaikuttaa siltä, että viime vuosina keskihintaisten ja sitä "laadukkaampien" (?) ravintoloiden kasvisruokatarjonta on oikeasti huonontunut. Alkupaloissa kiintoisia vaihtoehtoja yleensä on, mutta pääruokapuolesta on tullut tappavan tylsää. Joku on ilmeisesti saanut päähänsä, että kasvisruoan ainoat mahdolliset ainesosat ovat falafel, porkkana ja speltti. Ne kaikki ovat hyviä ja parhaimmillaan mielenkiintoisia aineksia, mutta...

Kuka helvetti on ehdottanut, että lihattoman ruoan pitää olla myös rasvatonta, suolatonta ja mautonta? Olen alkanut ravintoloissa käydessäni vastentahtoisesti taipua lihavaihtoehtoihin, koska kasvispöperöt näyttävät anorektisen hipsterin aamupalan puolikkaan irvikuvilta. Kaikista ravintolaruoista maksetaan kuitenkin melko kohtuullinen hinta, eikä halua mennä ravintolaan syömään salaattia. (Salaatti on hyvä ja monipuolinen ruoka. Siksi syön sellaisia kotona.) Eikä tässä nyt puhu pihvinsyöntiä imagomielessä harrastava peruskepulainen.

On ensinnäkin kategoriavirhe olettaa, että kaikki kasvisruokaa suosivat ovat vegaaneja. Näin ei ole. Kunnioitan vegaanien kurinalaisuutta ja toivon heillekin parhaita mahdollisia sapuskoja sekä nyt että tulevaisuudessa - mutta aina kyse ei ole siitä, ettei missään ainesosassa saisi olla edes hunajanpisaraa. Lakto-ovo-vege on monelle jo varsin hyvä vaihtoehto. 

Melkein ymmärrän ajatuksen, että jos ja kun vegevaihtoehtoa lähdetään tekemään niin tehdään sitten kerrasta vegaaninen, että se varmasti sopii kaikille eikä kukaan mussuta. Ajatus on silti hieman masentava, koska se on täsmälleen sama kuin 90-luvun nakkikastikkeensiivilöijillä. "Pakko olla joku kasvis, pakko saakeli!" 

Ymmärrän, ettei laaturavintoloilla voi olla miljoonaa ruokalajia listalla. Jos halutaan tehdä tuoreesta ja hyvin, pääruokalajeja on muutamia. En kuitenkaan ymmärrä, miksei kasvispuolella voisi olla kahta vaihtoehtoa (vaikkapa vegaaninen ja lakto-ovo erikseen, molemmat hyvin tehtyinä), jos liharuokia on kuitenkin vähintään kolme. Kasvistuotteet eivät yleensä edes ole pilaantuvimmasta päästä.

Olimme taannoin ravintolassa tilaisuudessa, jolla oli vähän väliäkin. Valitsin listalta talon vegen, koska se näytti kiinnostavalta: sieniä, tuorejuustoa, pähkinää ja muuta. Minun annokseni näytti tietenkin sievemmältä kuin muiden, ja oli riittävän täyttäväkin. Mutta maistuiko? Juu ei. En tänä päivänä muista siitä annoksesta muuta kuin imagon.

Jotta näin toivoo keski-ikäinen, keskipönäkkä, allergiavapaa ja kasviksista tykkäävä tamperelainen sekasyöjä: Ravintoloitsijat, älkää ankeuttako elämäämme. Kaikkien ei tarvitse erikoistua kasvisruokiin, mutta jos teette vain sen yhden, tehkää sitten kerrasta hyvä. Testatkaa se henkilöstönne vaativimmalla tyypillä, joka kehtaa sanoa, jos pöperö ei maistu helkutin miltään.

Tätä(kin) toivoo nimimerkki.