Kulttuuriantropologian alkeet

Olen ennenkin avautunut lastenlaulujen kamaluudesta, mikä ei estä minua tekemästä sitä uudelleen. Ha!

Miettikää nyt vähän, millainen punaniska senkin tyypin täytyy olla, joka laulussa mukaleppoisasti matkustaa ympäri maailmaa laukussa leipää ja piimää vaan.

Minä ainakin lapsena visualisoin sen sillä tavalla – ja visualisoin muuten edelleen – että sillä reppureissaajalla on mukanaan Oululaisen ruisleipää ja A-piimää, sitä eltaantuneen makuista, jota meillä oli aina kotona ja jota en koskaan juonut. (Minusta rasvaton piimä on ainoaa oikeaa piimää. Se on tarpeeksi raikasta ja hapanta, eikä jää kalvoa kitalakeen.) Siis ei vaikka naan-leipää ja inkiväärilassia. Se on siis tullut Suomesta asti ne eväät mukanaan! Eihän se pentele pääse edes Viipurin torille asti, kun piimätölkin bioviljelmä tulee jo vaatimaan oikeuksiaan, eivätkä kahvista kellastuneet hampaat pysty enää ruisrevittyyn.

Toisekseen. Ei varmaan ole kovin helppoa tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin, jos ”matkustaa ympäri maailmaa laukussa leipää ja piimää vaan”. Mieti nyt, kun se Chiara, Esteban, Raaniya tai Samir pyytää mukaansa legendaariseen paikalliseen tai ehdottaa piknikiä auringon ja viininlehtikääryleiden sekä mausteviinin parissa. ”Anteeksi nyt, uusi ystäväni, mutta se ei mitenkään käy päinsä. Minun täytyy palata hostelliin juomaan piimää. Matkalla ajattelin käydä ostamassa äidilleni tuliaiseksi halvan sinivalkoisen pöytäliinan, ja isälle pullon Finlandiaa.” Sellainen ihminen ei taatusti saa uutta ystävää yhtään mistään, eikä haluakaan, koska se on mennyt sinne Teneriffalle päästäkseen kuuntelemaan Frederikiä Sepon ravintolaan.

Ehkä tämä uljas lastenlaulun sankari on niin kuin se yksi pietarsaarelainen hapannaama, jonka tapasin Vilnassa. Hän oli asunut siellä aiemmin vuoden, ja minä silloiseni kanssa tietysti kysymään, olisiko hänellä joitakin vereviä suosituksia paikallisesta kulttuurista. Hyviä baareja, hurjia nähtävyyksiä, eriskummallisia museoita? ”Äh emmätiä, pääasia et bisse menee päähän!” (Tätä tarinaa voisi jatkaa, mutta en tee sitä tässä. Uteliaat kysykööt.)

Tai ehkä laulu kertoo – sukupuolesta riippuen joko konkreettisesti tai vertauskuvallisella tasolla – amisviiksisestä seksituristista, jolle riittää ihan hyvin se, että paikallinen hämmentyneenä vastaa joitakin näennäisen kohteliasta hänen päivää-sammallukseensa. Tässä mitään muodollisuuksia kaivata, perkele! Kun sanon päivää, hän sanoo kuraa.

Sen, joka ottaa maailmanympärimatkalle mukaansa passin, hammasharjan, hyvien kävelykenkien ja avaran katseen sijasta leipää ja piimää vaan, kannattaisi ehkä säästää ne matkarahansa tuonnemmaksi ja ostaa odotellessa vaikka virveli, jotta saisi vähän proteiinia ruokavalioonsa. Ongella odotellessa olisi sitten hyvää aikaa totutella auringossa oleiluun ja lukea laatukirjallisuutta. Mutta se on vaarallinen laji. Saattaa vaikka hoksata, että on olemassa muitakin asioita ja elämäntapoja ja kulttuureja, ajattelumalleja, uskontoja. Ja ihan toisen luokan ongelmia kuin se, että piimästä meneekin jo huomenna päiväys.