Kaunis mies jos oisin

Kalluppi! Voiko teistä mies olla kaunis? Minusta voi.

Minusta kaunis on hyvä sana kuvaamaan oikeasti viehättävää ihmistä. Komeassa on jotain teennäistä. Poseeraamaan valmistautunut mies, jolla on puku ja olen-nyt-edustamassa-asenne, on aika usein komea. Myös kalenteripojat ovat joskus komeita. Niillä on leukaperät kuin ridgellä ja niiden restylane-hymy näyttää siltä että se on viritetty naamalle rautalangalla. Ei ole niillä kivoja naururyppyjä silmäkulmissa! Sellaisia virnistysjuonteita, jotka saa meikätytön ylikierroksille ennen kuin ehtii ärrää sanoa.

Hyvännäköinen on siis niin laamea sana, että se voittaa mitättömyydessään jopa einesmakaronilaatikon. Mikä nyt sitten on hyvännäköistä? Se on jotenkin tosi teinixisti sanottu. Tai seksikäs. Joo, "seksikäs", mutta se on tilannekohtaista. En haluaisi ajatella jostakin ihmisestä yksisilmäisesti että tuo on nyt seksikäs. Panopuu. Dildo, joka joskus ehkä vähän puhuu, valitettavasti. Tai söpö? Äh. Lapsia sanotaan söpöiksi, paitsi minusta nekään ei ole söpöjä. Pienet koirat on.

Olin joskus oikein veistoksellisen komean miehen kanssa. Sellaisen leukaperäversion. Ja kyllä se sitten olikin kuin olisi pylvään kanssa keskustellut! Paitsi soitti se mies vähän paremmin pianoa.
Varmaan valanut pärstänsä johonkin vahaan, ettei kuunaan vanhenisi tai osoittaisi hetkenkään heikkoutta.

Komeita miehiä viedään statussymboliksi sukujuhliin. Hyvännäköisten perään hihitetään tyttö- tai homokavereiden kanssa. Söpöistä kirjoitellaan tyttöjenlehdissä tai netissä. Seksikkäitä isketään baarista pahimman kiiman iskiessä. Mutta kaunis ihminen, mies tai nainen, voi olla kaikkea edellä mainittua ja enemmän. Kauniiksi sanotaan sellaista ihmistä, josta ei yksinkertaisesti enää osata sanoa muuta kun se on rakas ja kaikkea.

Olenko paha nykyfemakkonoita, joka haluaa murhata "todellisen" miehisyyden munasarjatulella? Heteroksi tunnustaudun yhäti! Pahemman kerran, piintyneeksi!

Ketä varten on ylähylly?

Tänään katselin kaupassa kun pari aikuista, normaalimittaista naista tavoitteli muutamassa metrissä killuvaa karkkipussia hyllystä. Sitä ylintä. Ne käyttivät käsilaukkua aseena ja nostelivat toisiaan ja vaikka mitä. Tulinpahan siinä miettineeksi, että minkä helevetin tähen täytyy kaupoissa olla sellaisia hyllyjä, joilta minkään valtakunnan asiakas ei VOI ylettyä ottamaan mitään? Väinö Myllyrinnekin on jo kuollut. Ja sitten ne vielä järjestelevät ne systeemit hienosti niin, että joitain tuotteita (aika monia) on VAIN siellä ylähä. Soosia A ja B voi käydä noukkimassa hyllystä noin vain, soosi G:täkin pitkäraajaisemmat, mutta soosia K on laitettu vain hämäävästi hyllyyn ilkkumaan. Täällä minä olen, vaan etpäs saa kiinni! Ähä!

Tekisivät edes niin että laittaisivat kaikkea tasaisesti eri hyllykorkeuksille. Tai sitten palkkaisivat marketteihin osastokohtaiset korstot, joiden hommana olisi hymyillä ystävällisesti tikapuut kainalossa ja auttaa asiakkaita. Niin ei tarvitsisi näkkileipää tavoitellessaan rynnätä jonnekin pullohuoneeseen huutamaan apua. (Yksi pitkä komea ystävä on Sokoksessa töissä, enimmäkseen pullohuoneella. Ollut kai jo kauan. Minusta olisi korkea aika ylentää hänet osastokorstoksi, kun hymy ja asiakaspalveluasennekin on jo. Ei tarttis laittaa teelusikkaa poikittain suuhun.)

Mihinkähän sekin jaottelu muuten perustuu? Harvemmin kysytyt tuotteet ylös? Eijei, en usko. Korruption kavaluusko on hiipinyt tähänkin? Tuottajat maksavat vähittäismyyjille suojelurahaa ja saavat siitä hyvästä tuotteensa paremmille paikoille? Vapiskaa pienyhtiöt! Lähimarkettimme myy vastaisuudessa ainoastaan Fazerin sinistä, Valion kevytmaitoa, Vaasan ruispaloja ja Saarioisten lihamakaronilaatikkoa.

Laadukkaimmissa kaupoissa on siellä täällä sellaisia jakkarasioita, joilla tuotteita voi kiivetä, mutta eivät ne Kirsti ja Porsti olisi kyllä yltäneet siihen karkkipussiinsa sellaisellakaan, ei varmasti. Ja ainahan sitä VOI kysellä apua henkilökunnalta (Jos ne osastokorstot onkin aina vetelehtimässä tupakalla? Vaikka sellaiset ei pääse helposti pöydän alle piiloon.), mutta jotenkin se on vaikeaa ja tuntuu tyhmältä. Tietysti voisi myös pitää tavaraa ainoastaan ihmisen korkuisilla hyllyillä ja palkata pari tyyppiä hyllyttämään vähän tiuhempaan tahtiin sitten.

Minä pyysin kerran Tullintorin muinaisessa S-marketissa toista asiakasta ottamaan PepsiMax-pullon ylähyllyltä kun se oli just niin typerästi etten ihan kyennyt itse. Kun menin siihen kaljahyllyille sanomaan sedälle että hei, voisitko auttaa mua vähän, niin se hymyili ystävällisesti ja sanoi että no riippuu vähän, jos ei tarvi lukea, siinä en osaa auttaa. Voiko olla tässä maassa puhekykyinen ukko, jolla ei ole naulaa päässä tai mitään, mutta kekä ei osaa lukea? Ainakin se nauroi avoimesti kun sanoin PepsiMaxia PetriMaxiksi. Tuote sai uuden nimen aikanaan, kun toveri Petri joi sitä kamelin lailla. Harmin aiheena hänellä oli se, että hän ei voinut soittaa monta tuntia pianoa ja juoda samaan aikaan PetriMaxia, kun kädet ei olleet vapaat. Ostin sille sitten joululahjaksi tuollaisen.

Varastotila maksaa, tietty, mutta minusta olisi kiva tietää, paljonko esim. Tampereen tavaratalot menettävät myyntiä sillä, että kaikki alle kaksimetriset menevät suosiolla hakemaan aina sen saman oman suosikkituotteensa siitä matalien ihmisten kaupasta. Kun ei vaan jaksa nähdä vaivaa.

Painonhallintaryhmiä terminaalivaiheeseen

Luin joskus lehtijutun äijjästä, joka oli nikkaroinut itselleen ruumisarkun. Ihan vaan siksi kun osasi. Se kertoi lempein sanoin siitä että tällainen prosessi ei ole synkkää eikä itsetuhoista vaan silkkaa realiteettien tajua, oman katoavuuden hyväksymistä ja asian omakohtaista työstämistä. Vähän niinku kirjaimellisesti.

Mutta ei siinä vielä kaikki - se äijjis oli nakutellut arkut myös koko perheelleen. Ja SE on minusta mielenkiintoista. Minkä kokoiset arkut se on vääntänyt lapsilleen? Onko se ottanut huomioon, että sen 8-vuotias teroantero-nikopetteri voi kutsuntoihin mennessä olla venähtänyt 227-senttiseksi? Paljonko ruumisarkkuun pitäisi jättää kasvunvaraa? Tai lihomisen.

Olen kuullut erinäisten morsmaikkujen laihduttavan morsiuspukua varten. Sekin on itse asiassa kumma perinne. Miksi pitää yleensä aivan sievien normaalipainoisten ihmisten vasiten valita sellainen mekko että siihen pitää laihduttaa? Ehkä se on joku naisten initiaatioriitti, valmistautumista muutokseen. Ja tätä taustaa vasten rohkenen väittää, että morsius- tai muuhun vastaavaan pukuun laihduttaminen on harrastelijain hommaa. Tosimies laihduttaa mahtuakseen arkkuunsa. Sepä se olisi vasta!

Politiikkaa

Kehityspsykologia on perin mielenkiintoista. Tähän mennessä olen oppinut ainakin sen, että jotkut temperamentin osatekijät pysyvät aika samanlaisina jopa vauvaiästä.
Esimerkiksi Block (1993) on osoittanut seurantatutkimuksellaan (3-13 v.) varhaisen pelokkuuden, rigidisyyden ja helposti haavoittuvuuden ilmenevän vielä 20 vuoden kuluttua taipumuksena konservatiiviseen poliittiseen orientaatioon. (Lyytinen - Korkiakangas - Lyytinen: Näkökulmia kehityspsykologiaan)

Olisiko tässä perusteet alkaa avoimesti sättiä kokoomusmuoria pelkureiksi? Ha, vapise, porvari! Sosiaaliset vauvat vallankahvaan!

Tööt!

Parin kuukauden kokeilu peipotonta elämää piisasi. Saanko esitellä uudet viserrys-, rapina- ja pöristysvastaavani: Dimitri ja Svetlana.


Väriasetelma on sama kuin edellisellä parilla, eli valkoinen naaras sai seurakseen harmaan herrasmiehen. (Seeprapeipot ovat siis yleensä harmaankirjavia, mutta muunnokset eivät ole harvinaisia. Kerran kun sain peippopariskunnan pesimään, yksi tulokkaista oli beige ja sillä oli kullanvärinen nokka.) Kokotilanne taas on toinen: Svetlana on roteva ja päättäväinen täti.


Se odotti kuljetuslaatikossa Akvaario- ja lintuliikkeen pöydällä hetkosen, ja ehti siinä hetkosessa jytyyttää boksinsa melkein alas pöydältä. Myyjätäti valisti, etteivät undulaatitkaan yleensä saa kuljetuslodjua tutisemaan, saati peipot. Tätä naarasta eivät machotöötöt rääkkää, se ainakin on iloinen asia. Sitten pahamaineisen Valerin, rauha hänen muistolleen, rest in biojäte.

Dimitri on vähän hontelo. Se on ehkä ollut ukkojen keskinäisessä nokkimisjärjestyksessä vähän paskemmalla paikalla, toivottavasti vaimo osoittautuu ryhdistään huolimatta inhimilliseksi asuinkumppaniksi.


Nuoriakin ovat nämä tyypit, tiedä vaikka kasvaisi vähän. Jotain kuviosta toki kertonee se, että Dimitristä oli pirun hankala saada yksittäiskuvaa, kun joku iso naaraspeippo pomppi edessä suojelemassa ja kotkottamassa. :) Himmetti, taitavat olla aika persoonia nämäkin.

Alkajaisiksi pehmensin muuttoshokkia tarjoamalla lapsille mung-ituja ja soittamalla Bo Kaspersia. Se on havaittu erityisen toimivaksi, joskin kaikki groovahtava ja folk-henkinen tuntuu kelpaavan. Ja gospel. Örinärokki ei linnuille maistu, ja Ultra Brasta ne oikeasti hermostuvat.

Lopuksi kuva linnuista tekemässä sitä mitä ne parhaiten osaavat. On Svetlanakin siinä, kun tarkkaan katsoo. :D


Pitäiskö virittää oveen sellainen täällä vartioin minä-kyltti, jossa on peipon kuva? "Varoitus! Pelottava kromosominaarastööttö nokkii silmänne!"

P.S. Kiitos, Muuan Ystävällinen, joka lahjoitit keraamisen linnun vainajia ikävöidessäni. Se on hurmaava ja tuoksuu huomattavasti paremmalta kuin nämä liikkuvaisemmat versiot. Mutta vielä se ei ainakaan ole oppinut laulamaan.

Syyskuuta!

Eikö olisi jo aika uudistaa kivettyneitä kuukausien nimityksiä? Näin menisi Hanniinan vaihtoehtokalenterivuosi:


Talvikuukaudet:

nuk-kuu
roik-kuu
tork-kuu

Kevätkuukaudet:

uh-kuu
heh-kuu
kuk-kuu

Kesäkuukaudet:

hih-kuu
kir-kuu
huk-kuu

Syyskuukaudet:

von-kuu
par-kuu
joi-kuu