Teologinen vinkkeli Gazan tilanteeseen

Sitä minä vain, että älkää nyt suotta kuvitelko maailman koko juutalaisväestön yhdestä suusta hurraavan poliittiselle projektille nimeltä Israelin valtio. Kriittisiä ääniä löytyy paljonkin, mutta Niistä Ei Saa Puhua. Sehän romuttaisi länsimaissa taitavasti markkinoidun käsityksen siitä, että Lähi-idän yhteenotoissa olisi pohjimmiltaan kyse valitun kansan itseoikeudesta - tai ylipäätään uskonnosta. (Miksi niin perin maallistuneille länsimaille edes yritetään perustella aluesotaa jollain pyhällä kirjalla, joista valtaosa väestöstä ei piittaa tuon taivaallistakaan? Miksi ”islamisaatiota” kauhistellaan, mutta samaan aikaan hyväksytään hiljaisesti toistuvat ihmisoikeusrikkomukset toisen uskonnon nimissä? Kannetaanko tässä vieläkin holokaustinjälkeistä häpeää, joka tarkoittaa sitä, ettei Valitun Kansan Suurten ja Viisaiden Johtajien tekemisiä saisi lainkaan arvioida normaalin järjen valossa?) Jokainen juutalainen ei todellakaan ole kiihkomielinen sionisti, kuten ei jokainen muslimikaan ole jihadisti. Ääripäiden ei pitäisi antaa sekoittaa käsitystä koko joukosta, mutta sellaiseen uutisointiinhan meillä on totuttu ja turruttu.

Vaikka Vanhan testamentin antamia luvatun maan rajoja tarkastelisi kuinka vakavissaan – minun mielestäni mitään uskonnollista teosta ei kyllä voi lukea maallisen oikeuden käsikirjana – ei siellä puhuta mitään esim. valtioista. Kenties Jumala lupasi kansalleen maan, jossa elää, mutta mitä Sana sanoo valloitussodasta, siviilien surmaamisesta ja oman maan palestiinalaisten – Ismaelin poikien, siis omien veljien (!!!) perusoikeuksien polkemisesta? Ei minun tietääkseni ainakaan kannusta moiseen! Eikös siellä ennemmin kehoteta rauhaan ja ystävällisyyteen muukalaisiakin kohtaan, saati sitten niitä, joiden historia ”muukalaisina” ei ole edes satavuotias? Eikö juuri pitkin maailmaa heittopusseina eläneen ja hyvinkin raskaasti vainotun kansan voisi kuvitella ymmärtävän maattomiksi jääneitä ja kotimaissaan diskriminoituja viimeisimmän vuosisadan heittopusseja?

Kun Jumala luomiskertomuksessa antoi ihmiselle maan, Hän antoi sen viljeltäväksi ja varjeltavaksi. Siis hyödynnettäväksi, mutta myös hoivattavaksi, ei piloille raiskattavaksi, vaikka siinä projektissa ihmiskunta valitettavasti onkin taitavimmillaan. Olisikohan luvatun maan ja valitun kansan kanssa sama juttu? Että tässä tämä, eläkää ja voikaa hyvin. Mutta pitäkää maasta (maahan kuuluu nykyisin usein myös väestö) huoli, kantakaa vastuuta, hoivatkaa toisianne älkääkä pelleilkö siellä. Sopisko? 

Sitä paitsi luvattu maahan luvattiin nimenomaan Abrahamin jälkeläisille - siis myös Ismaelin perikunnalle. Ismael oli vanhempi, Iisak taas laillisesta vaimosta syntynyt, ja siinähän sitten tapellaan, kuka on kuinkakin oikea jälkeläinen. Molemmat olivat kuitenkin tarinan mukaan Abrahamin jälkeläisiä, ja sillä siisti. Ismaelin siittäminen orjattaren kanssa oli alkujaan Saaran idea: Hagarhan oli nimenomaan Saaran orjatar, jonka hän itse osoitti "jalkavaimoksi" Abrahamille, jotta tämä ei jäisi vallan vaille perikuntaa, jolle suuret lupaukset oli annettu. Tässä Saara osoitti suurta epäitsekkyyttä. Olisko aihetta ottaa mallia?

Lähi-idän kriisi on ikuisuuskriisi. Aina joku alkaa muistella menneitä, posauttaa jotain ja toinen kostaa. Kyse lienee tässä vaiheessa enimmäkseen ylpeydestä. Voimasuhteet ovat pahasti epätasapainossa, ja vaikka villeimmät ylilyönnit ovatkin kiistatta tulleet Israelin puolelta, ei syyttömiä ole  tuolla kaistaleella juuri nähty. Tai toisaalta on, paljonkin: molempien osapuolten siviiliväestössä ja asiantuntijapuolella on joukoittain tolkkupäisiä maltillisia, jotka paitsi toivovat lopullista rauhaa, myös kykenisivät sellaisen toteuttamaan, jos sotaherrat hetkosen kuuntelisivat. Linkki mainioon esimerkkiin tässä. (Netistä löytyy saavikaupalla sekä hyviä ja asiantuntevia dokkareita että osapuolten yksipuolista propagandasaarnaa. Tämä oma suosikkini koostuu kahdesta osasta ja käynnistyy ehkä hieman hitaasti, mutta kannattaa silti katsoa kokonaan ja hyvin keskittyen. Käsittelytapa perustelee kyllä itsensä.)

En suostu näkemään yhtään teologista perustetta sille, etteivät Abrahamin jälkeläiset voisi elää rauhassa rinnakkain pitkään kiistellyillä mailla, kunhan kaikille taataan aidosti tasaveroiset ihmis- ja kansalaisoikeudet. Maallisia lakeja voi olla voimassa vain yksi kerrallaan, ja se on kenties laadittava puolueettoman rauhanvälittäjän ohjauksessa. Saavathan uskonnolliset ryhmittymät muuallakin maailmassa harjoittaa hartautta miten haluavat – kunhan eivät vahingoita toisia – ja näillä kahdella porukalla jos keillä olisi sopuisaan yhteiseloon myös teologis-historiallisia perusteita.

Että sitä minä vaan. Shalom ja Al-Salam ihan vilpittömästi kaikille osapuolille.