Sateenvarjo metroseksuaalille?

Etsiskelin eilen halpiskorviksia halvan valmistujais(ilta)pukuni seuraksi ties mistä puljuista, mukaanlukien Europe House. Ja hyllyjä (turhaan) kierrellessäni kuulin outoja.

Paikalle ilmaantui joku mies. En katsonut mikä mies, mutta joku mies. Se mies halusi sateenvarjon. Tiskin takana oli (firman imagon mukaisesti) joku nuori naisihminen, jota pitäisi kai pitää kauniina. Ja kun se mies kysyi sateenvarjoa, myyjällä meni hetkeksi pasmat sekaisin. Sitten hän kysyi, että sateenvarjo, ai siis miehelle vai kuinka?

Ei ole kukaan kertonut minulle, että on olemassa erilliset sateenvarjomallistot miehille ja naisille! Lasten versiot toki ymmärrän, koska lapset ovat keskimäärin aikuisia pienempiä. Mutta että miesten ja naisten sateenvarjot! Värikoodaustako se tarkoittaa? Miehille tavallisentyylikkäitä mustia tai tummanvihreitä tai tummansinisiä, ja naisten versioihin on lisätty hapsuja ja glitteriä?

Tuleepahan väkisin mieleen 90-lukulaiset vaippamainokset. Ensin yritettiin "tieteellisesti" perustella, että tyttö- ja poikalapset tarvitsevat erilaiset vaipat, koska, kiitos anatomian, eri merkkiset vauvat kastuvat eri paikoista. Sitten kaikki merkit seurasivat perässä. Ja sitten 4,3 vuoden päästä tuli mullistava uutuus: unisex-vaippa. Sitä sitten mainostivat. Niin kuin ei niillä kangasräteillä olisi ihmisvauvat pärjänneet vuosikymmeniä. Tai satoja. Jösses.

Liikeidea

Läheisteni suosikkiharrastus näyttäisi tällä hetkellä olevan kuumeileminen. Tästä sain liikeidean siltä varalta, että äikänmaikan hommat alkavat joskus nyppiä. Minätyttö se perustan Kanakeittotaksin.

Kanakeittotaksin tarkoituksena on ilahduttaa nuhakuumeiden ja vastaavien kanssa kotiin jumittuneita ihmisiä. Sillä olemmehan lukuisista amerikkalaisista viihdeohjelmista oppineet kanakeiton taikavoimat: se lämmittää ja ravitsee sopivasti, ja sitä on helppo niellä huonommallakin ruokahalulla.

Aloittaisin liiketoiminnan pienimuotoisesti keskusta-alueella. Aamuisin lämmittäisin edellisenä iltana lähes valmiiksi tehtyä kanasoppaa. (Hyvä soppahan ainoastaan paranee lisää keittämällä.) Halukkaat voisivat pyytää keittoonsa extracurryn. Ja kun potilaat alkaisivat soitella, lastaisin soppapurnukoita Hilman etukoriin, tarkistaisin rengaspaineet ja lähtisin matkaan. Hymyilisin puolikuntoisille asiakkailleni, veloittaisin keitosta maltillisen hinnan ja toivottaisin sopivan pikaista paranemista. (Miksi pitäisi aina toivottaa ainoastaan pikaista paranemista? Kanakeittotaksin keskeinen idea on, ettei sairastamisen tarvitse olla yksinomaan ikävä asia, vaan se antaa aikaa voimistua rauhassa.)

Soppani olisi tietenkin niin autuaallisen hyvää, että sana kiirisi, ja pian minulla olisi sekä varaa että tarvetta investoida skootteriin. (Olen jo monta vuotta haaveillut skootterista työmatkaleluna. Nuttura suorana ja hameenhelmat lepattaen kurvaisi maisteri kouluun herättämään murkkupojissa näennäisen hilpeyden alle taiten peiteltyä kateutta.) Varsinaiselle taksiasteelle päästäisiin vasta, kun kysyntä olisi todella suurta, koska palvelun tehokkuus ei saisi näkyä kohtuuttomina korotuksina kuluttajahinnoissa. Auton pitäisi tietysti olla paitsi taloudellinen, myös pieni ja söpö. Kupla ehkä. Maala(utta)isin siihen kukkia tai perhosia tai kirahveja tai laivoja. Silloin ohikulkijat muistaisivat seuraavan kerran sairastuessaan sen hassun tädin hassussa autossa.

Mutta mikä palvelulle nimeksi? Kanakeittotaksi on hyvä nimi. Tinkimätön. Mutta olisiko kuitenkin jotain villimpää? Ehdotuksia?