Personal trainer?

Pidin tänään sylissäni vauva-asiaa. Se (hän?) oli (ja on) puolivuotias poikahenkilö. Siihen nähden, miten paljon pidän lapsista (=suunnilleen yhtä paljon kuin Mäntän koulukeskuksen nakkikastikkeesta), pärjäsimme hyvin. Ja tulin ajatelleeksi.

Kun tämäpähän tirri "istui" sylissäni, se pingersi itseään suoraksi kaiken aikaa. Nosti selkänsä minusta irti, kroppansa jäykäksi, oikaisi 8-kiloisen olemuksensa kantapäiden ja pään varaan. Kerta toisensa jälkeen. Koko ajan. Ja nauroi. Herramujjee, mitkä voimat! Minä jos tekisin tuollaista monta tuntia päivässä, miettikää mikä sikspäkki!

Siinä ne makaavat, otukset jotka eivät mistään mitään tajua. Lojuvat lattialla ja nostelevat jalkojaan suorana kattoa kohti, ad nauseam. Minä en ole koskaan onnistunut vetämään edes yhtä leukaa. Lapset haisevat pahalta, mutta täytyy myöntää, että jossain hekin ovat minua parempia. Ja siihen vaaditaan sentään jotain.

Samainen nuorukainen yritti myös kovin innokkaasti päästä hameeni alle. En sanonut mitään. Se ei kuitenkaan olisi ymmärtänyt sellaisia argumentteja kuin "varattu", "jos juteltaisiin ensin", "sä oot juonut liikaa", "päätäni särkee" tai "sika!"

Sosiaalipolitiikkaako?

Saimme eräässä työpajassa hommaksi toteuttaa jollakin tapaa opettava lyhytelokuva. Väsäsimme pienen tarinan, jossa kierrätetty neulepaita yhdistää kaksi nuorta. Ryhmässämme oli pelkkiä naisia, joten totesimme, että tästä tuli nyt tyttörakkausjuttu. Sitten annettiin mennä.

Kuinkahan moni ihminen, joka joskus vahingossa löytää pätkän verkosta, pitää tyttöparin valintaa kannanottona? Kouluikäiset alkavat varmasti naureskella kuningasajatuksellemme: Kierrätys yhdistää – lesboja! Ei kannata alkaa piipertää, muuttuu saman tien homoksi. Ja nojatuoliliberaalit pääsevät hymistelemään. Kyllä nyt puretaan ennakkoluuloja kun ihan noin vain valitaan naispari! Onpas edistyksellistä!

Mutta kun! Minusta olisi parasta, jos jutun rakentaminen naisparin varaan ei olisi suuren yleisön silmissä mikään huutomerkki. Että mediassa näkyvää faktista tai fiktiivistä vähemmistöihmistä ei tarvitsisi ajatella sen enempää kiintiöhomoksi, näyttelyeläimeksi, irvimisen kohteeksi kuin sosiaalipoliittiseksi ohjelmaksikaan. Tällä kertaa ne nyt vain olivat Kaisa ja Maisa kun kohtasivat toisensa. Ensi kerralla Teuvo ja Teppo, tai Riina ja Risto.

Maailma taitaa menettää minussa hyvän ekolesbofemakon. Sitä paitsi Seta järjestää aina parhaat bileet. Mutta kohtaloni taitaa olla sinetöity. Maailmassa on ihan liikaa ihania miehiä!

Auttakee, olen androidi!

Näin viime yönä unta, jossa mietin Työmiehen vaimo -näytelmää ja siihen liittyvää tulevaa opetustuokiotani. En kuitenkaan saanut ajatuksiani kasaan, koska unessa rakastettuni nukkui sylissäni ja kuorsasi niin perkeleesti. Siihen mennessä kun havahduin, olin jo perin kypsä vieressäni herttaisesti uinuvaan kehräävän puuman ja katujyrän rakkauslapseen. Taisin sanoa pahasti. Onneksi mies ei muistanut sitä aamulla.*

Ylikuormitetut aivoni toimivat hämmentävän tehokkaasti - olen ulkoistanut alitajunnalleni jo työasiat ja nalkutuksen. Unta en enää saanut, mutta inspiraation kyllä - herätyskellon soidessa päässäni oli valmiina kaksi tuntisuunnitelmaa, tehtävälistat parille tulevalle päivälle, huomioita portfoliotani varten sekä tämä blogientry.

Mitäköhän hyödykästä sitä saisi aikaan, jos pystyisi hoitamaan rutiineja unissa? Ainakin ruokahuolto sekä -suolto - se prosessin loppupuoli - sekä hygienia-asiat voisivat luontua unissakävelijältä. Aamulla heräisi ravittuna, siistinä ja tyytyväisenä.** Villimpää olisi ehkä, jos valitsisi tulevan päivän vaatteet unissaan. Markus Kajon suosittelema halkiohame ja verkkahousut -yhdistelmä olisi varmaan sieltä kesyimmästä päästä. Yläosaa ei ilkeä edes ajatella.

Ennen kuin kokeilen tuota, aion tarkistaa, ettei missään kaapin perällä alitajuntani löydettävissä ole enää niitä isoäidin ostamia housuja, joita käytin joskus kun en edes ollut enää ihan kamalan pieni. Niissä oli kirkuvanvihreitä ja lohenpunaisia pystyraitoja, materiaali lötkö puuvilla, istuvuus jokseenkin nolla, nyörikiinnitys vyötäröllä. Niiden seuraksi kun nykäisisi ainejärjestömme hienon NAINEN (potentiaali) -paidan! Sitten luentosalissa takapenkin pate vilkaisisi housujani ja täydentäisi paitani selkämystä kettutyttöhenkisesti spraymaalilla. Kirjoittaisi sinne että TUSKIN.

Työtarvikkeiden pakkaamisessa en ehkä luottaisi uniin. Ilmaisutaidon tunnilla olisi kurjaa huomata, että ainoa mukaan sattunut materiaali on Suomen kielioppia ulkomaalaisille. Ja pokkarinmentävän aukon laukussani olisi täyttänyt Supernaiivin sijaan esimerkiksi Taantumuksellisen uskontunnustus. Tai säästöpakkaus tamponeja.

Tässä elämäntilanteessa olisi kyllä hienointa, jos voisi tehdä unissaan ansiotyötä. Auskultointi on kivaa, köyhyys ei. Voisi vaikka jakaa lehtiä, tai myydä niitä puhelimessa. Ei sitä hommaa täysissä tajuissa kestäisikään kyllä. Sen sijaan seksi on varmaan mukavampaa hereillä.

*) Olin muinoin vihainen silloiselle heilalleni, joka ei ollut suojelemassa minua kun sain painajaishepulin. Näin aaveita (uneksin siis tilanteesta, jossa olimme) ja sitten alkoi tunto kropasta lähteä. Toinen vaan tuhisi tyytyväisenä kun minä hädissäni (=unissani) huusin hänen nimeään sekä apua. On helkkarin hankalaa herätellä vieruskaveria, kun on unessa ja keskellä ruumiistairtaantumiskokemusta.

**) Olisipa muuten karua jos pähkinäallergikko menisi unissaan puoliskon tai kämppiksen keksipaketille ja kuolisi.

Ei ole ihmisaivot akateemista koulutusta varten suunniteltu. Ei ainakaan psykologiaa ja oppimisteorioita ja metakognitioita. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat resurssit käyttöön, menköön yöunet, elimistön hälytyskellot soimaan, red alert, pii paa. Arveluttavaa on ihmisen muuttua työkoneeksi, vaikka näin hetkittäin se tuntuukin jopa mukavalta.

Taidankin lähteä tästä kehityspsykologian tenttiin.

Vauvantekohommiin

Linnut siis, en minä. Jestas sentään, ette kai kuvitelleet. :O


Jätin lapsille vähän puuhastetavaa Turkuun lähtiessäni, pesämökin ja lankahötöä vuoraukseen. Arvelin että josko nyt harjoittelevat vähän, mutta a vot - palatessani havaitsin, että mökki oli paitsi vuorattu, myös täydennetty kahdella munalla. Hautomisen pitäisi alkaa, kun tulokkaita on pullautettu 4-6. Hyvällä onnella saadaan alkuvuodesta peippoa.

Oli kyllä liikuttavaa huomata, miten tipujen - lähinnä Dimitrin - äänenkäyttö muuttui heti kun punoskoppa oli viritetty häkkiin. Heti alkoi sellainen pieni lämmin kuikuikui. Ja nyt jätkä tietenkin riipii aluspaperia pesäntekovimmassaan, rasittavuus. En aggretööttöni Valerin vanhetessa muistanutkaan tuon äänen kiistämätöntä läpitunkevuutta.

Ilmeisesti mies siis osaa hoitaa hommat, vaikka onkin vähän rimpula. Onneksi se pitelee vaimoaan nätisti, ja toisin päin. Muuten voisi taas tulla ennenaikaisia peippokuolemia, nyt lienee odotettavissa lähinnä syntymiä.

Luovutan mahdolliset poikaset aikanaan Akvaario- ja lintuliikkeen kautta, ellei lähipiirissä ilmaannu kiinnostuneita. Mutta jos nyt jokukekä harkitsee tööttöharrastuksen aloittamista niin saa yhteyksiä! Seeprapeippo on helppohoitoinen ja hauska otus. Tööt!